Tutustu bongariin: Mikael

Auringonpimennystä kiikaroimassa. Kuva Outi Syväniemi

1.9.2021

“Mitä enemmän yötaivasta on katsellut, sitä enemmän osaa arvostaa mahdollisuuksia katsella taivasta oikeasti pimeällä seudulla”, ajattelee Mikael, 27-vuotias maantieteilijä ja Bongaa 100 -haasteeseen tarttunut tähtiharrastaja Hämeenlinnasta.

Mikael tutustui tähtiharrastukseen jo nuorena. “Sain suunnilleen kymmenvuotiaana lahjaksi pienet kiikarit ja planisfäärin, ja muistan tähyilleeni joitakin kertoja yötaivaalle. Valtavaa innostusta asiaan ei kuitenkaan syttynyt. Jälkeenpäin ajatellen yksi tekijöistä saattoi olla se, että en tajunnut etsiä planeettoja tähtien joukosta.”

“Vähitellen kiinnostus heräsi uudestaan alkuvuonna 2020”, Mikael kertoo. “Lähdin ensin mietiskelemään Kuun liikkeitä taivaalla, ja latasin Kuun vaiheista kertovan sovelluksen puhelimeen, ja pian myös tähtitaivassovelluksen.”

Varsinainen lähtöpiste harrastukselle tapahtui kuitenkin eräänä toukokuisena iltana, kun tähtitaivassovellus ilmoitti Venuksen ja Merkuriuksen näkyvän lähekkäin iltataivaalla. “Päätin sitten yrittää bongata ne ja nousin ensimmäistä kertaa kiikareiden kanssa Hämeen linnan valleille.”

“Paljain silmin Venus näkyi kirkkaana pisteenä, niin kuin aina yleensäkin. Pienet kiikarit kuitenkin paljastivat, kuinka Venus näkyikin sirpin muotoisena, minkä lisäksi näin myös Merkuriuksen ensimmäistä kertaa elämässäni.”

“Kokemus oli todella mullistava. Aurinkokunta ei ollutkaan pelkkä kirjoista luettava fakta, vaan todellinen, kolmiulotteinen asia, itse se todellisuus, jonka sisällä olemme”, Mikael muistelee.

Innostuksen saattelemana Mikael osallistui tänä vuonna Bongaa 100-haasteeseen ja on tähän mennessä saanut saaliiksi jo 68 ilmiötä haasteen listalta. Haasteen myötä hän kertoo ottaneensa tavaksi tähyillä taivaalle aina ulos mennessään vuorokaudenajasta ja säästä riippumatta. “Siten saattaa huomata listalla olevia, itselleni hieman tuntemattomampia ilmakehän ilmiöitä, jotka jäisivät muuten huomaamatta.”

Mikael kertoo myös arvostavansa havainnoissaan tarkkuutta ja täsmällisyyttä. “Niissä ilmiöissä, missä on mahdollista olla tarkka, haluan myös olla tarkka. Merkitsin esimerkiksi Aurinko keskipäivällä -ilmiön vasta sellaisena päivänä, kun olin tarkistanut paikallisen keskipäivän ajankohdan minuutilleen ja totesin Auringon paistavan juuri silloin. Samoin täysikuun aion merkata vasta kun katson kuuta minuutilleen täysikuun hetkenä.”

Useat haasteen ilmiöt ovat olleet Mikaelille tuttuja, mutta mukaan on mahtunut myös uusia oivalluksia.

“Olin eräänä päivänä kotona viikkaamassa kuivumassa olleita lakanoita, ja koska en saanut viikkaamiseen apukäsiä, päätin helpottaa työtä roikottamalla lakanaa portaiden yläpuolella olevan kaiteen yli. Katsellessani alaspäin ja taitellessani lakanaa yhtäkkiä tajusin, etten sittenkään viikannut lakanaa yksin, vaan kaksin maapallon kanssa, joka ikään kuin piti kiinni toisesta päästä ja auttoi pitämään lakanan suorana.”

“Myöhemmin Bongaa 100 -listaa katsellessani huomasin vetovoiman havaittavana ilmiönä ja totesin, että tämä asia tuli todellakin huomattua tavallisuudesta poikkeavalla tavalla”, Mikael kertoo.

Uutta ja palkitsevaa Mikaelille oli myös metsästää mahdollisimman kapeaa kuunsirppiä 13.4. iltataivaalta. “Sirpin etsiminen muistutti hyvin paljon Merkuriuksen bongaamista: havaintopaikka kannattaa suunnitella etukäteen, Kuun korkeutta ja auringonlaskun etenemistä pitää seurata tiiviisti, suunta täytyy selvittää tarkasti, ja sitten vaan kiikaroidaan ja tähyillään oikealla hetkellä oikeaan suuntaan,” hän neuvoo.

Mikael kannustaakin havaitsemaan Kuuta aina kun se on taivaalla. “Ohuet kuunsirpit jäävät päivänvalossa helposti huomaamatta, mutta löytyminen palkitsee.”

Samoin Venusta, joka on tänä vuonna haastava havaintokohde, Mikael vinkkaa tarkkasilmäisimpiä etsimään myös pilvettömältä päivätaivaalta. “Venuksen sijainti pitää ensin tarkistaa sovelluksesta, sen jälkeen etsiä oikea suunta vertaamalla suuntaa esimerkiksi Aurinkoon, arvioida oikea korkeus, ja sitten laitetaan aurinkolasit päähän ja tuijotetaan sinistä taivasta, “ Mikael neuvoo. “Planeetan löytyminen palkitsee!”

Mikael suosittelee myös kaikkia yö- ja päivätaivaan bongareita selvittämään ja opettelemaan tärkeimmät ilmansuunnat omalla havaintopaikalla. “Esimerkiksi voi opetella oman kotitalon seinien suunnat tai kotikadun suunnan viiden asteen tarkkuudella.”

“Planeettoja ja Kuuta on paljon helpompi bongailla päivittäin, kun numeeriset tiedot taivaankappaleiden sijainneista voi suhteuttaa tuttuihin ilmansuuntiin. Suuntia tarkkailemalla pystyy ajan mittaan myös huomaamaan kappaleiden liikkeet taivaanpallolla.”


Esittelemme haasteen aikana siihen osallistuneita bongareita. Haluatko kertoa itse omasta Bongaa 100 –kokemuksestasi? Ilmianna itsesi meille osoitteessa bongaa100@ursa.fi!